Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Nora

Helsingissä opiskelevan alkujaan Savolaisen neidin (-93) leivontaa, ruokaa, monenlaisia herkkuja ja koristeluideoita. Leivontainnostus iski jäädäkseen jo pienenä, sitten se hieman laantui, mutta yläasteen kotsan tunnit saivat innon nousemaan jälleen, entistä suurempana - siitä asti onkin sitten leivottu paljon ja enempi vähempi myös kuvailtu tänne tuotoksia. Ota tarvittaessa yhteyttä mailitse: nootti.t@gmail.com. ETHÄN KOPIOI KUVIANI ilman lupaa!

15.11.2011 - 16:55

Tein avokkini isälle isänpäiväksi täytekakkua.

 

Suklaa-marjakakku

Pohjana on kahdenmunan sokerikakkupohja kaakaolla. Välissä on marja-suklaamousse, jossa on kermaa, rahkaa, äitini tekemää vadelmahilloa, mustikoita, tummansuklaan paloja ja tietenkin liivatteita hyydyttämässä täytteen. Täytetty oli aika reippaasti, n. 5cm. Kuorrutuksena ja pursotuksissa on suklaakreemiä ja koristeina aiemmin esittelemäni marsipaaniruusut ja lehdet.

 

Suklaakreemi

400g margariinia
n. 1 pkt tomusokeria
3 rkl maitoa
(vaniljasokeria)
tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa pehmeä margariini ja lisää puolet tomusokerista joukkoon. Lisää välissä neste ja vaniljasokeri. Vatkaa hyvin ja lisää vielä loput tomusokerit joukkoon. Värjää haluamallasi elintarvikevärillä sopivan väriseksi.

 

13.11.2011 - 16:50

Tein isänpäiväkakkuun marsipaaniruusuja, lehdet tein yhdessä avopuolisoni kanssa. Kaikki koristeet ovat Wiltonin pastaväreillä (violetti ja vihreä) värjättyä marsipaania.

 

 

 

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

13.11.2011 - 16:14

Tein syksyllä mandariini-suklaahyydykekakkua, jonka unohdin tuolloin päivitellä tänne. Kakussa on pohjana yhden munan sokerikakkupohja maustettuna kaakaolla ja vaniljasokerilla. Hyydykkeessä on kermaa, rahkaa, kaakaota, suklaata, sokeria ja mandariinin paloja. Laitoin mandariinia myös kakun reunoille ennen hyydyttämistä. Koristeluna mandariinia, kaurahiutaleita ja siivilöityä kaakaojauhetta.

 

 

Maku oli ihana ja tykkäsin myös reunoilla olevista mandariinin paloista, päällä olleet kaurahiutaleet olisi tosin voinut jättää pois. Eilen tein avopuolisoni isälle isänpäiväkakkua, lisäilen kuvia ja tietoja viikon sisällä. :)

16.08.2011 - 16:15

Tuli pitkästä aikaa tehtyä yksinkertaista ja helppotekoista makaronilaatikkoa.

 

- Makaronit kiehumaan yrttisuolalla maustettuun veteen, keitetään puolet suositusajasta

- Samaan aikaan paistetaa jauhelihat pannussa. Käytin hirveä, jonka voi maustaa esim. pippurilla, rosmariinilla ja muilla yrteillä

- Kaadetaan makaronejen vesi pois, heitetään lihat ja pakastekasviksia niiden sekaan kattilaan ja sekoitetaan

- Sekoitetut aineet laitetaan uunivuokaan ja mukaan kaadetaan munamaitoa

- Paistetaan 175 asteessa uunin alatasolla 20-60minuuttia, laatikon koosta riippuen