Väsäsin eilen aivan ihania naposteltavia - täytettyjä munanpuolikkaita. Nämä pääsivät tarjolle syntymäpäivieni pikkusuolaisina, mitään ohjetta en taaskaan käyttänyt, vaan väsäsin täytteen periaatteella kaikkea silleen sopivasti - maistamalla saa selville puuttuuko jotain! ;)

 

 

- Keitin kananmunat koviksi edellisenä päivänä.

- Kuorin ja puolitin munat, jonka jälkeen erotin keltuaiset toiseen kulhoon

- Murskasin keltuaiset haarukalla ja sekoitin joukkoon tonnikalaa öljyssä, maitorahkaa, tomaattisosetta, sitruunamehua ja runsaasti mausteita (yrttejä, pippuria, suolaa)

- Laitoin täytteen pursottimeen ja pursotin munien puolikkaille, koristelussa käytin tuoretta timjamia

 

Nämä olivat helppoja ja suhteellisen nopeita tehdä. Maku oli ihana ja näitä voi syödä melko hyvällä omalla tunnolla välipalaksikin. :) Täytteeksi voisi kokeilla myös esimerkiksi maustettua tuorejuustoa tai korvata ylläolevan täytteen tonnikalan lihalla.