Herkuteltiin eilen yhdellä vuosia rakastamistani ohjeista. Sitruuna-timjamipossulla! :) Tässä ruoassa yhdistyvät lempimausteeni suola, pippuri, timjami ja sitruuna sekä valkosipuli. Raaka-aineet ja toteutus ovat suht. yksinkertaiset - varsinkin maittavuuteen nähden!

Sitruuna-timjamipossu

Raaka-aineet: Porsaanfiléetä, punasipulia, sitruunoita, tuoretta timjamia, suolaa, mustapippuria, valkosipulia, (öljyä), lasinen uunivuoka, kulhoja, leikkuulauta, veitsiä

Ruokaan voit käyttää porsaan sisä- tai ulkofilettä, meillä tällä kertaa käytössä sisäfilé. Aluksi leikataan lihasta ylimääräiset rasvat sekä kalvot pois. Sitten filé leikataan 1-1.5cm paksuisiksi pihveiksi (leikkaus aina lihassyiden poikki!).

Marinadiksi tulee sitruunamehua, mustapippuria myllystä, tuoretta timjamia, suolaa sekä hienoksi silputtuja valkosipulin kynsiä, halutessaan voi marinadiin laittaa myös rypsiöljyä. Ainekset sekoitetaan kulhossa, jonka jälkeen lihat käännellään marinadissa ja jätetään maustumaan peitettyinä jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi, mielellään yön yli. Lihoja kannattaa käännellä.

Lihojen marinoiduttua paloittele punasipuli renkaiksi vuoan pohjalle, asettele pihvit sipulien päälle ja kaada marinadit vuokaan - näin sipulitkin marinoituvat herkullisiksi!

Paista pihvien koosta riippuen n. 20-40minuuttia uunin alatasossa 175 asteessa, jonka jälkeen jätä pihvit mureutumaan jälkilämpöön vähintään puoleksi tunniksi.

Nauti!