Lohkoperunat

jauhoisia perunoita (esim. Van Gogh tai Rosamunda)

paprikajauhetta

valkosipulijauhetta

currya

suolaa

mustapippuria

oreganoa

 

- Paloittele perunat lohkoiksi (itse laitoin isohkot perunani kahteentoista (12) osaan)

- Laita lohkot uunipellille, mausta

- Kääntele, lisää tarvittaessa mausteita

- Paista 200 asteisen uunin keskitasossa noin 20-30 minuuttia, kääntele perunoita pari kertaa paiston aikana (Perunat ovat kypsiä, kun ne ovat vähän rapsakoita pinnoiltaan, mutta meheviä sisältä.)

 

Lohkoperunat ovat noilla mausteilla ihan taivaallisia - niitä onkin tullut tehtyä vuosien varrella tosi monta kertaa. En laittanut ohjeeseen tarkkoja maustemääriä, koska perunoista tulee erilailla hyviä, kun mausteiden suhteita muuttaa. Itse tykkään, että paprikaa on sen verran paljon, että perunat saavat kunnolla väriä, muita mausteitakin käytän suht. reilusti. Muita paitsi suolaa voikin heittää runsainmitoin, jos mausteisesta sapuskasta tykkää. Tällöin myös chiliä voisi laittaa mukaan antamaan vähän särmää potuille. :)

 

 

Possupihvit uunissa

 

porsaan ulkofilépihvejä

sinapin siemeniä

chiliä

tomaattisosetta

sitruunamehua

mustapippuria

 

- Sekoita mausteet tomaattisoseeseen

- Hiero sose pihveihin

- Aseta pihvit uuni pellille

- Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia (aika riippuu pihvien koosta)